Näin lemmikki matkustaa turvallisesti autossa

Tien päällä 10.05.2018

jaa:

Tutkimuksen mukaan suomalaisilla on puutteellisia tietoja siitä, miten lemmikkiä tulisi kuljettaa turvallisesti henkilöautossa.

Liikenneturvan kyselytutkimuksen mukaan 31 prosenttia suomalaisista ei tiedä, ettei eläintä saa kuljettaa henkilöauton umpinaisessa tavaratilassa.

- Tulos osoittaa, että asiasta ei tiedetä tarpeeksi. Lemmikkiä voi kyllä kuljettaa tavaratilassa, jos sieltä on avoin yhteys matkustamoon – kuten farmarimallisissa autoissa on. Eläimen hyvinvoinnista on huolehdittava matkan aikana, kertoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen tiedotteessa.

Lemmikki tulee olla kytkettynä kunnollisiin turvavaljaisiin tai lemmikille on oltava tarkoituksenmukainen kuljetuslaatikko, joka pysyy paikallaan ajomatkan aikana.

- Kyse on lemmikin turvallisuuden lisäksi myös muiden matkustajien turvallisuudesta. Muutaman kilon painoisen pikku koirankin törmäyspaino on jo 50 kilometrin tuntinopeudella 40-kertainen. Jokainen voi miettiä, miltä tuntuu, kun tällainen puntti iskeytyy takaraivoon.

Oikea matkustustapa kannattaa opettaa lemmikille jo pennusta pitäen. 12 prosenttia kyselyyn vastanneista ei tiennyt, että kuljettaja ei saa matkan aikana pitää lemmikkiä sylissään. Eläin ei saa häiritä kuljettajaa ajon aikana.

- Eläin ei myöskään saa päästä tavaratilasta matkustamon puolelle eikä karkaamaan ulos ovia tai ikkunoita avattaessa, Taskinen muistuttaa.

Näin kuljetat lemmikkiä henkilöautossa:

  1. Kytke koira tai kissa kunnollisilla turvavaljailla tai laita lemmikki kuljetuslaatikkoon.
  2. Huolehdi lemmikin hyvinvoinnista matkan aikana – muista tarjota sillekin vettä.
  3. Eläin ei saa päästä häiritsemään kuljettajaa tai karkaamaan esimerkiksi ovea avattaessa.
  4. Huolehdi, ettei lemmikki missään tilanteessa jää kuumaan autoon.
  5. Umpinaisessa tavaratilassa ei saa kuljettaa eläimiä.
  6. Kuljettaja ei saa pitää lemmikkiä sylissä ajon aikana.
  7. Lemmikki ei saa häiritä kuljettajaa.

Lähde: Liikenneturva

Tutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Gallup Oy toukokuussa 2017. Vastaajia oli yhteensä 1035 kappaletta.
 

Älä jätä lemmikkiä autoon helteellä

Auton sisälämpötila nousee helteellä hetkessä saunalukemiin, mikä voi olla hengenvaarallista eläimille ja ihmisille. 22 asteen lämmössä auton sisälämpötila kohoaa jo muutamassa tunnissa 85 asteeseen. Helteellä lämpötila nousee vaarallisen korkeaksi vielä nopeammin.

Lemmikit saavat kuumassa autossa lämpöhalvauksen huomattavasti ihmistä helpommin, koska ne eivät voi säädellä elimistönsä lämpöä hikoilemalla ihon kautta. Raolleen avatut ikkunat eivät auta viilentämään auton nopeasti kohoavaa lämpötilaa.
 

 

Toimi näin, jos sivullisena havaitset kuumuudesta kärsivän lemmikin autossa:

  1. Jos auton omistaja on lähettyvillä, huomauta hänelle asiasta. Mikäli auto on parkkeerattu esimerkiksi kaupan eteen, pyydä infopisteen henkilökuntaa kuuluttamaan asiasta kaupassa. Kysele myös lähettyvillä olevilta ihmisiltä, tietävätkö he missä auton omistaja tai avainten haltija on.
  2. Jos auton avaimen haltijaa ei löydy, ota yhteys hätäkeskukseen soittamalla numeroon 112. Ota ylös auton rekisterinumero ja kirjaa muistiin myös sekä päivämäärä, kellonaika että tapahtumapaikka. Jos mahdollista, ota tilanteesta kuva. Poliisi voi tarvittaessa murtautua autoon, jos omistajaa ei löydy.
  3. Hätätapauksessa olet oikeutettu pelastamaan eläimen kuumasta autosta. Tarkkaile lämpöhalvauksen merkkejä, joita ovat sekavuus, tajunnantason lasku, reagoimattomuus tai paniikki. Tilanne on vakava, jos lemmikki ei läähätä ja vaikuttaa apaattiselta. Auton ikkunan rikkominen on kuitenkin viimeinen keino. Tällaisessa tilanteessa pyydä neuvoa Hätäkeskuksesta. Ikkunan rikkomisessa on muistettava rikkoa se ikkuna, joka on mahdollisimman kaukana eläimestä
  4. Ensiapuna lämpöhalvauksen saanut eläin siirretään varjoon ja kastellaan haalealla vedellä. Jos lemmikki pystyy juomaan, sille on annettava viileää juomavettä. Lemmikki kannattaa viedä eläinlääkärille, vaikka se virkoaisikin. Matkan ajaksi koira kääritään viileään ja märkään pyyhkeeseen

Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen mukaan joissakin uusissa autoissa ilmastoinnin voi jättää päälle, vaikka auto ei ole käynnissä. Tällöin auton ikkunaan on hyvä kiinnittää lappu kertomaan asiasta ohikulkijoille.
 

Lue lisäksi:

Milloin leasing-autoa saa käyttää yksityisajoon?

Mitä autoetu tarkoittaa työntekijän näkökulmasta?

jaa:

Lue myös

Älä ohita hirvivaroitusta välinpitämättömänä

Hirvionnettomuuksien vaara on suurimmillaan syksyisin metsästyskauden alkaessa. Hirvistä varoittavan liikennemerkin kohdalla kaasua on syytä höllätä.

Tien päällä 15.10.2018

Muistilista autoilijan syksyyn: oletko valmis syyspimeään?

Valot, renkaat, jääraappa, lukkosulat ja mitä muuta? Kokosimme kattavan listan syksyllä muistettavista autoasioista.

Tien päällä 26.09.2018

Liikennepsykologi: Turvallinen matka on valinta

Liikenneturvallisuus riippuu pitkälti kuljettajan luonteesta, tavoista ja ominaisuuksista. Sekä ympäröivästä kulttuurista, kuten työpaikan sovituista tavoista, sanoo liikennepsykologi, Liikenneturvan kouluttaja Mika Hatakka

Tien päällä 08.08.2018

Mitä tehdä, kun rengas puhkeaa tien päällä?

Joskus rengas puhkeaa huonossa paikassa ja pahaan aikaan, jolloin renkaanvaihto tuntuu mahdottomalta. Mikä silloin neuvoksi?

Tien päällä 06.08.2018